|
ESITTELY Morgana Designs Morgana Designs (Y-tunnus 1842830-4) on Minna Pöntisen vuonna 2003 perustama "sitä sun tätä käytännöllistä, kaunista tai kivaa"-lajin toiminimi. Sivuilta valmiiksi löytyvien tuotteiden lisäksi toteutan myös mielelläni erilaisia tilaustöitä jotka sattuvat taito- ja kykyhaarukkaani osumaan - ota yhteyttä! Minna Pöntinen Olen Helsingissä vuonna 1984 syntynyt, tätänykyä Kuopiossa majapaikkaani pitävä vuoden 2003 IB-ylioppilas ja lääketieteen (ex-)kandidaatti. Olen pienestä asti ollut innostunut erilaisista kädentaidoista, kuten piirtämisestä ja askartelusta. Muita minulle läheisiä asioita ovat kielet, tietokoneet, musiikki sekä neurotieteet. Vanhempani perustivat 90-luvun puolivälissä julkaisualan yrityksen. Yrittäjän elämästä lapsuudenkodissa saamani positiivinen kuva johti siihen, että päätin kesällä 2003 perustaa harrastusmielessä oman pienen yritykseni. Tämä mielenkiinnosta lähtenyt, sittemmin vähän isompiin mittoihin kasvanut kokeilu ristittiin valtion lomakkeeseen nimellä Morgana Designs. Lisää minusta löytyy osoitteesta http://www.honeyacid.net/minagi/. Tähän mennessä tapahtunut Morganalle: |